Suomen Inkon ry haluaa edustaa yli 300.000 suomalaista

Suomen Inkon ry on yhdistys, joka tukee niitä noin 300.000:a suomalaista, jotka kärsivät virtsankarkailusta tai yliaktiivisesta rakosta. Suomi oli viimeinen pohjoismaa, johon perustettiin inkontinessipotilaille oma järjestö vuonna 2012, vaikka ongelma koskettaa erittäin suurta joukkoa ihmisiä. Vaiva on kuitenkin ollut suoranainen tabu ja moni on kärsinyt turhaa häpeää ja koettanut piilotella asiaa. Tämä on johtanut pahimmillaan sosiaaliseen syrjäytymiseen ja työkyvyttömyyteen.

Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu on kirjattu yhdistyksen säännöissä seuraavalla tavalla:

"Tarkoituksena on koota tietoa virtsan pidätyskyvyn häiriöistä, hoidoista ja apuvälineistä tästä vaivasta kärsiville, sekä organisoida ja järjestää vertaistukea ja siihen liittyvää koulutusta. Yhdistys pyrkii rohkaisemaan virtsan karkailusta kärsiviä potilaita mieltämään vaivansa sellaiseksi oireeksi, jota tulee hoitaa, mutta ei hävetä. Yhdistys antaa sekä mies- että naispotilaille sellaista vertaistukea ja opastusta, joka voimaannuttaisi potilaan selviämään arjestaan sen sijaan, että tämä eristäytyisi muista ihmisistä häveten vaivaa, josta hyvin monet kärsivät yksinäisyydessä hiljaa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys kiinnittää sosiaali- ja terveydenhuoltoviranomaisten sekä alaan liittyvien opetus- ym. viranomaisten ja alan ammattijärjestöjen huomiota ko. alalla vallitseviin epäkohtiin ja tekee esityksiä niiden poistamiseksi, seuraa, että terveyden- ja sosiaalihuollon potilasasiakkaiden oikeuksia kunnioitetaan ja että he saavat asiallisen kohtelun, seuraa, että terveydenhuollon potilasasiakkaat saavat mahdollisimman huolellisen tutkimuksen ja hyvän hoidon, harjoittaa julkaisu- ja tiedotustoimintaa, järjestää yleisötilaisuuksia, neuvonta- ja muita terveydenhuollon potilasasiakkaan tarvitsemia palveluja ja virkistystoimintaa."

Yhdistyksen perustamiskirjan ovat allekirjoittaneet 12.2.2012 Kyllikki Koistinen, joka perustamiskokouksessa valittiin myös yhdistyksen puheenjohtajaksi sekä nyt jo edesmennyt Helsingin yliopiston naistentautien ja synnytysosaton professori Carl Gustaf Nilsson, Suomen Potilasliiton puheenjohtaja Paavo Koistinen, Suomen Potilasliiton varapuheenjohtaja Inger Östergård ja Potilasliiton hallituksen jäsen ja sihteeri Jaakko Ojanne.

Suomen Inkon ry liittyi Suomen Potilasliitto ry:n jäsenyhdistykseksi vuonna 2012.


Puheenjohtaja
Kyllikki Koistinen
050 592 3610
kyllikki.koistinen@elisanet.fi